Länsi-Euroopan kielten, kuten englannin, puhujille eräät pelottavimpia vieraita kieliä ovat Aasiasta tulevat kielet. Drastisesti erilaiset kirjoitusjärjestelmät, vaikea ääntäminen ja hämmentävät kielioppirakenteet ovat ominaisuuksia, jotka monet heistä jakavat.
On kuitenkin myös totta, että Aasian kielten välillä on valtavasti vaihtelua, ja jotkut ovat paljon haastavampia kuin toiset.
Tässä viestissä tutkimme vaikeimpia Aasian kieliä. Lue, mikä tekee niistä niin haastavia.
Joten, mitkä ovat vaikeimmat Aasian kielet, todella?
1. Mandarin – erittäin monimutkainen käsikirjoitus ja joitain ärsyttäviä sävyjä
Mandariinikiina ansaitsee luultavasti olla ensimmäinen tässä luettelossa. Sen lisäksi, että se on tunnetusti vaikeaa oppia englanninkielisille, sillä on myös eniten äidinkielenään puhuvia kaikkia kieliä planeetalla. Noin miljardi ihmistä puhuu mandariinia äidinkielenään, mikä tekee siitä erittäin hyödyllisen kielen oppia.
Tällaisen taloudellisesti voimakkaan läänin virallinen murre lisää kielen maailmanlaajuista merkitystä. Mandariinikiinan puhujilla on paremmat mahdollisuudet hyödyntää monia liiketoimintamahdollisuuksia. Valitettavasti mandariinikiinan oppiminen ei ole helppoa.
Mandariinin kaksi vaikeinta osaa ovat ääntäminen ja kirjoitusjärjestelmä. Ääntäminen on vaikeaa kahdesta pääasiallisesta syystä: englannissa on ääniä, joita ei ole olemassa, ja mandariinikiina on tonaalinen kieli. Kirjoitusjärjestelmä on vaikea, koska sillä ei ole yhtäläisyyksiä latinalaisten aakkosten kanssa ja koska sen oppiminen kestää poikkeuksellisen kauan.
Mandariinin oikea ääntäminen on englanninkielisten vaikea oppia. Pinyinissä on kolme ääntä, jotka ovat "j", "q" ja "x", jotka ovat erityisen vaikeita, koska niillä ei ole foneettisia vastineita englanniksi. Ne löytyvät sanoista, kutenjingkautta,qiurukoilla jaxiangajatella.
Mandariinikiinan ääntämisen toinen puoli, joka tekee sen niin vaikeaksi, on se, että se käyttää ääniä. Englannissa ja muissa ei-tonaalisissa kielissä nousevia ja laskevia taivutuksia käytetään ilmaisemaan tunnetta, korostamaan tai osoittamaan kysymystä. Mandariinikiinaksi käyttämäsi sävy muuttaa sanan merkityksen kokonaan. Mandariinikiinassa on viisi eri sävyä. Katso alla olevasta taulukosta esimerkki siitä, kuinka äänet muuttavat sanaa.
| Sana | Merkitys/käyttö |
| äiti (mā) | äiti |
| hamppu | hamppu |
| hevonen | hevonen |
| moittia | moittia |
| tehdä (ä) | kysymyspartikkeli |
Lopuksi kirjoitusjärjestelmä erottaa mandariinikiinan monista muista kielistä. Kiinalaiset merkit eli hanzi eroavat aakkosista siinä, että ne ovat logotavuisia, mikä tarkoittaa, että jokainen merkki vastaa suunnilleen yhtä puhutun kielen tavua. Nämä merkit ovat myös joko sana yksinään tai osa monitavuista sanaa.
Vaatii paljon harjoittelua, jotta kouluttamaton silmä tottuu näiden hahmojen lukemiseen ja kirjoittamiseen, ja niitä on yli 50 000. Noin 3 000 näistä käytetään päivittäisessä keskustelussa, ja korkeakoulututkinnon suorittaneet mandariinikielen puhujat osaavat yleensä noin 4 000 tai enemmän.
2. Japani – 3 kirjoitusjärjestelmää ja epätavallinen sanajärjestys
Japani on suosittu kieli opiskella. Vaikka mandariinikiinan tapaan, japaninkielisillä on taloudellisia mahdollisuuksia, monet ihmiset oppivat myös japania voidakseen olla vuorovaikutuksessa japanilaisen kulttuurin kanssa. Kulttuurivienti, kuten J-Pop, sushi ja anime, ovat voittanut maailman.
Japanilainen kirjoitusjärjestelmä on varmasti este kaikille kielen opiskelijoille - se käyttää kolmea eri järjestelmää: hiragana, katakana ja kanji. Hiragana ja katakana ovat tavuja, joita käytetään edustamaan japanin ääniä, ja kanjit ovat merkkejä, jotka on lainattu kiinasta.
Vaikka hiragana näyttää täysin vieraalta kaikille latinalaisiin aakkosiin tottuneille, sen oppiminen ei vie ikuisuutta; siinä on 46 erilaista perushahmoa. Hiraganaa käytetään sanojen, jotka ovat kotoisin japanista, ja kielioppia varten. Katakana on samanlainen kuin hiragana siinä mielessä, että se on tavu, jossa on 46 perusmerkkiä. Sitä käytetään vieraiden sanojen ja nimien sekä lainasanojen kirjoitukseen.
Japanilainen kanji on tehty kiinasta lainatuista merkeistä, ja sen oppiminen vie eniten aikaa. Yleensä on suositeltavaa oppia sekä hiragana että katakana ennen kanjin harjoittelua.
Tapa, jolla kielioppi toimii japanin kielellä, on toinen suuri este kaikille, jotka yrittävät oppia kieltä, erityisesti englannin äidinkielenään puhuville. Kun englannissa käytetään subjekti + verbi + objekti -sanajärjestystä, japanilaiset lauseet muodostetaan kaavalla subjekti + objekti + verbi. Tämä tuntuu hyvin luonnottomalta englanninkielisille, ja se näkyy seuraavassa esimerkissä:
- Englannin sanajärjestys:Mies käveli kauppaan.
- Japanin sanajärjestys:Mies (kauppaan) käveli.
Ääntämisen kannalta japani ei ole vaikein kieli oppia. Se on erittäin foneettinen, mikä tarkoittaa, että sanat kuulostavat aivan kuten ne on kirjoitettu, lukuun ottamatta kanjin sanoja. Se ei myöskään ole tonaalinen kieli, mikä vähentää merkittävästi ei-tonaalisten kielten puhujien vaikeutta.
3. Kantonin kieli – perinteiset kiinalaiset merkit ja 9 ääntä
Tämä on toinen kiinan kieli, joka varmasti ansaitsee paikan vaikeimpien Aasian kielten joukossa. Kantonin kieltä puhutaan Hongkongissa ja Manner-Kiinan alueilla, kuten Guangdongin ja Etelä-Guanxin maakunnissa.
Se jakaa suurimman osan kirjallisesta muodostaan mandariinikiinan kanssa - yhden kielen puhujat voivat lukea toista - mutta nämä kaksi eivät ole toisiaan ymmärrettävissä puhuttaessa.
Yksi suurimmista eroista mandariinikiinan ja kantonin kielen välillä on se, että se käyttää jopa yhdeksää eri sävyä. Verrattuna mandariinikiinaksi käytettyyn viiteen, tämä on myös syy, miksi se on niin vaikeaa. Kun tähän lisätään monien englanninkielisten lainasanojen ja perinteisten kiinalaisten merkkien puute, on selvää, että kantonin kieli voi asettaa suuria haasteita jopa omistautuneille kieltenoppijoille.
4. Malayalam – hankala ääntäminen ja liian suuri aakkoset
Intiassa on 22 eri kieltä, jotka on lueteltu perustuslaissa, ja maassa puhutaan satoja. Kaikista näistä on yksi, jonka katsotaan olevan vaikeuksissa muita askeleita: malayalam.
Miksi malaijia pidetään laajalti erittäin vaikeana? Ensinnäkin siinä on suuret aakkoset. Siinä on 42 konsonanttikirjainta ja 15 vokaalikirjainta sekä joitain ylimääräisiä symboleja. Hahmot eivät muistuta latinalaisia kirjaimia, mikä tekee kielestä vähemmän englanninkielisten saatavilla.
Mikä luultavasti erottuu eniten Malajalamissa vaikeudeltaan, on ääntäminen. Kielessä on joitain poikkeuksellisen hankalia ääniä, kuten zha inmazhajaAlappuzha. Näiden äänten lisäksi on sanoja, joissa on monia tavuja ja konsonanttikuvioita, jotka vain odottavat saadakseen kaiuttimet ylös.
Malajalam jakaa joitakin ominaisuuksia muiden intialaisten kielten, kuten tamilin, kannadan ja telugun, kanssa, jotka ovat kaikki dravidilaisia kieliä, mutta sillä on myös joitain kieliopillisia piirteitä, joita näillä kielillä ei ole.
5. Arabia – Hämmentävät, mutta silti kauniit, käsikirjoitus ja guturaaliset äänet
U.S. Foreign Service Institute (FSI) listaa arabian V-luokan kieleksi, joka on korkein niiden määrittelemä vaikeusaste. FSI ehdottaa, että näiden kielten hallitseminen kestää noin 2 200 tuntia.
Arabialainen kirjoitus on yksi ensimmäisistä asioista, jotka muut kuin arabiaa puhujat huomaavat kielestä. Kirjaimet liitetään yhteen, mikä on aluksi hämmentävää, ja lukeminen ja kirjoittaminen tapahtuu oikealta vasemmalle. Tämä on ehdottomasti este aloittelevalle arabian kielen oppijalle, mutta aakkosten 28 kirjaimen muistaminen ei vie ikuisuutta.
Arabian ääntäminen voi olla vaikeaa opiskelijoille, varsinkin jos he eivät ole tottuneet puhumaan kieltä kurkkuäänillä (ne, joita esiintyy kurkussasi). Konsonanteista on myös korostettuja versioita, jotka muuttavat ympärillään olevien vokaalien ääntä, ja substantiivien kaksoismuotoja, jotka vaativat vakavaa totuttelua.
Toinen tärkeä näkökohta, kun puhutaan arabiasta, on se, kuinka kieli vaihtelee alueittain. Moderni standardiarabia (MSA) on versio kielestä, jota käytetään politiikassa ja akateemisessa maailmassa, mutta sitä ei itse asiassa puhuta äidinkielenään tai yleisesti käytettynä jokapäiväisessä elämässä. Arabialaisen opiskelijan on päätettävä, opiskeleeko maa- tai jopa kaupunkikohtaista murretta tai MSA:ta.
6. Korea – Verbit lauseen lopussa ja muutama englanninkielinen lainaussana
Tämä on toinen kieli, joka tekee FSI:n kategorian V -luettelon. Korean aakkosissa on vain 24 kirjainta ja se on melko helppo oppia, eikä se ole tonaalinen kieli, joten miksi sitä pidetään niin vaikeana?
Vaikka sinun ei tarvitse opetella erottamaan sävyjä ymmärtääksesi tai kommunikoidaksesi korean kielellä, se ei tee ääntämisen oppimisesta helppoa. On monia sanoja, jotka kuulostavat hyvin samanlaisilta, ja niiden erottaminen toisistaan voi olla vaikeaa. Korean kielessä on myös hyvin vähän englanninkielisiä lainasanoja.
Kielioppi on toinen alue, jolla korea on vaikea kieli, erityisesti sanajärjestyksen kanssa. Verbit tulevat usein lauseen loppuun, ja verbit vaativat erityisiä päätteitä, joita ei yksinkertaisesti ole englanniksi. Lisää kunniamerkkien oikea käyttö varmistaaksesi, että kommunikoit asianmukaisesti, ja sinulla on vaikea kieli.
7. Thai – 5 ääntä ja hämmentävän suuri aakkoset
Ensimmäinen vilkaisu thai-aakkosiin riittää saamaan jokaisen kielenopiskelijan vääntymään. Se sisältää 44 konsonanttia ja 16 vokaalisymbolia, jotka näyttävät hyvin samanlaisilta silmukkahahmoilta. Thai on myös tonaalinen kieli, joka käyttää yhtä viidestä erillisestä sävystä jokaiselle sanalle. Nämä esteet tekevät thaista vaikeasti opittavan kielen.
Vaikka aakkoset ovat pelottavia, sen oppiminen ei suinkaan ole mahdotonta, ja oppijoille riittää omistautunut harjoittelu, jotta oppijat tuntevat olonsa mukavaksi. Jotkut saattavat jopa pitää aakkosten ilmeistä vaikeutta houkuttelevana – kyky lukea tällainen käsikirjoitus on esittelyn arvoinen asia!
Ääntäminen ei ole helppoa thain kielellä. Viiden eri sävelen oppiminen on tärkeää puhumisen ja kuullun ymmärtämisen kannalta. Thaikielessä on myös joitakin aspiroimattomia konsonantteja, joita voi olla vaikea ymmärtää, koska niitä ei ole olemassa monilla muilla kielillä.
Onneksi thai kielioppi ei ole vaikeaa. Verbit eivät vaadi taivuksia thain kielessä, eikä sinun tarvitse muuttaa substantiivia ilmaistaksesi sen yksikkö- tai monikkoversion. Molemmissa tapauksissa lisäät vain yksityiskohtia, kuten verbin aiheen tai objektien lukumäärän epäselvyyden välttämiseksi.